Toni Ahva Valinta vahva

Kansanäänestys Malmin lentokentästä kaatui

  • Punaisella Terhon (sin) esityksen puolesta äänestäneet.
    Punaisella Terhon (sin) esityksen puolesta äänestäneet.

Helsingin kaupunginvaltuusto keskusteli eilen Sampo Terhon valtuustoaloitteesta, jonka tavoitteena oli kansanäänestyksen järjestäminen Malmin lentokentästä. Aloite kaatui kuitenkin äänin 53-28.

Kun höyrypäinen idealismi yhdistyy rahanahneeseen tuhoamisvimmaan, on vanhojen puolueiden tilinpäätös valmis. On surkeaa, että Helsingin valtuusto ei halua antaa helsinkiläisille mahdollisuutta äänestää Malmin lentokentän säilyttämisestä.

On siihen syynsä. Kansanäänestyksen tyly torppaaminen johtuu siitä, että Malmin lentokentällä on helsinkiläisten vahva tuki. Pelkona on, että kansa äänestäisi väärin. Esimerkiksi TNS Gallupin vuonna 2017 tekemässä tutkimuksessa Malmin lentokentän haluaisi säilyttää ilmailukäytössä 62 prosenttia helsinkiläisistä. Malmin lentokentän jatkoa puoltanut kansalaisaloite Lex Malmi puolestaan sai kahdessa kuukaudessa kerättyä vaaditut 50 000 allekirjoittajaa. Kansalaisaloitteeseen kerätty huima nimien määrä olisi ollut painava peruste kaupungille harkita kantaansa kenttään uudelleen.

Tämä oli todennäköisesti viimeinen mahdollisuus pelastaa Malmin lentokenttä. Pettymys Helsingin valtuustoon on suuri, mutta nyt on ainakin kaikki keinot yritetty.

Lopuksi vielä lista perusteluista sille, miksi lentokenttää ei olisi kannattanut lakkauttaa:

  1. Malmi on liikennemääriltään ylivoimaisesti Suomen toiseksi vilkkain lentokenttä. Sille tehdään vuosittain noin 40 000 laskeutumista, siis keskimäärin 110 laskua päivässä.
  2. Lentokenttä tuottaa suoraan ja välillisesti noin 600 työpaikkaa. Lentokentän välittömässä läheisyydessä toimii lukuisia yrityksiä ja viranomaisia, joille lentokentän säilyminen on elintärkeää.  
  3. Malmin lentokenttä tarjoaa suoran pienkoneiden lentoyhteyden pienemmille lentopaikoilleSuomessa, Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä.
  4. Malmin lentoaseman säilyttäminen on tärkeää turvallisuus- ja pelastussyistä. Rajavartiolaitos, Pelastuslaitos ja Poliisi käyttävät kenttää lentotukikohtanaan. Malmilta lähtee vuosittain merkittävä määrä meripelastus-, etsintä- ja sairaankuljetuslentoja.
  5. Malmin lentoasema on tärkeä myös kriisinsietokyvyn näkökulmasta. Pääkaupunkiseudulle tarvitaan varakenttä kriisinaikaisen huoltovarmuuden turvaamiseksi.
  6. Malmin lentoasema on ainutlaatuinen ja uhanalainen kulttuurihistoriallinen kohde. Malmin lentoasema on yksi Euroopan seitsemästä uhanalaisimmasta kulttuuriperintökohteesta Europa Nostra –järjestön mukaan. Lisäksi lentokenttä kuuluu World Monuments Fundin sadan uhanalaisimman kulttuurikohteen listalle.
  7. Malmin lentoasema on monipuolinen ilmailun koulutuskeskus ja Suomen suurin nuorisoilmailukeskus. Lentokenttä mahdollistaa ilmailukoulutuksen ja -harrastuksen pääkaupunkiseudulla. Vastaavanlaista mahdollisuutta ei ole missään lähialueella.
  8. Liikennemuotona lentoliikenne kasvaa ja lentoteknologia kehittyy jatkuvasti. Juuri Malmin kaltaiset pienlentokentät ovat optimaalisia nopeiden, uuden teknologian matkustusmuotojen hyödyntämiseen.
  9. Lentoaseman arvo ilmailukäytössä on moninkertainen kaavailtuihin asuntorakennushankkeisiin verrattuna (informaatioyritys Newsbrokersin raportin mukaan). Raportin mukaan parhaillaan on kansainvälisesti käynnissä kakkoskenttien renessanssi, jonka taustalla on metropolien välinen kilpailu matkustajista, investoinneista ja työpaikoista.
  10. Helsinkiläisten selvä enemmistö kannattaa kentän säilyttämistä ilmailukäytössä. Keväällä tehdyn mielipidetutkimuksen mukaan vain 13 prosenttia pääkaupunkiseudun asukkaista haluaa Malmin lentoaseman tilalle asuntoja.
  11. Lentokenttäalueella on laajat harrastus- ja virkistysmahdollisuudet ja sen ympäristö on lukuisien luonnonsuojelujärjestöjen mukaan luontoarvoiltaan ainutlaatuista.
  12. Lentokentällä on suuri merkitys Malmin alueen ja koko Helsingin kilpailukyvylle ja vetovoimalle.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

"TNS Gallupin vuonna 2017 tekemässä tutkimuksessa Malmin lentokentän haluaisi säilyttää ilmailukäytössä 62 prosenttia helsinkiläisistä. Malmin lentokentän jatkoa puoltanut kansalaisaloite Lex Malmi puolestaan sai kahdessa kuukaudessa kerättyä vaaditut 50 000 allekirjoittajaa. Kansalaisaloitteeseen kerätty huima nimien määrä olisi ollut painava peruste kaupungille harkita kantaansa kenttään uudelleen."

Jos tämä ei riitä päättäjille näytöksi kansalaisten tahdonilmaisusta, niin riittääkö mikään?

Suomi on menossa vahvasti DDR-moodiin. Siitä yhtenä vahvana signaalina hälyttää Malmin lentokenttään kohdistuva vaino, jota toteutetaan kansalaisten tahdon vastaisesti.

Oikeusvaltio, mitä se on? Voiko sitä syödä?

Malmin lentokenttään kohdistuva vaino on myös ilmailualan yrityksiin ja yrittäjiin kohdistuvaa vainoa.

https://www.yrittajat.fi/helsingin-yrittajat/a/uut...

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Malmin lentokenttä, Lauttasaaren silta, kaupunkibulevardit....
.... mitä seuraavaksi?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

He sanovat että Demokratia on toisinaan vaarassa, mutta eivät itse kunnioita sitä. Meidän äänet kyllä kelpaa heille, jotta voivat pysyä vallassa.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Orwellinsa lukeneet tunnistavat hyvin tämän retoorisen ilmiön. Ne, jotka sanovat demokratian olevan vaarassa, ovat sen vaaran suurin aiheuttaja.

Pekka Pylkkönen

Jos Malmilta tehtäisiin joogamatkoja Intiaan sekä ilmastonmuutospalaverireissuja, sitä ei purettaisi.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Malmi ei kelpaa rakennusmaaksi, eikä Jouhenoja tuhottavaksi eikä Tattarisuo hävitettäväksi.
Hesa menkööt keskustassa korkeammalle ja täyttäkööt maansa rakennuksin Söderkullassa tai parilla golfkentällä keskustan kupeessa ensin. Mutta, kun eivät osaa edes rakentaa Kalasatamassa saati Jätkäsaaressa tai edes kaivaa metroa kulkukuntoon. Ja, Malmi olisi muka ratkaisu asiaan.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Uskoiko joku oikeasti, että esitys olisi mennyt Helsingin kaupunginvaltuustossa läpi? :-D

Jo etukäteen kaatuvaksi tiedetty esitys aiheuttaa turhia kustannuksia veronmaksajille. Esitys on lähinnä vaalikampanjointia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset