*

Toni Ahva Valinta vahva

Irja Askola – historian huonoin piispa

  • Irja Askola – historian huonoin piispa

Taas viime päivinä otsikoissa ollut Irja Askola on kävelevä katastrofi Helsingin kirkolle. Askolan vuonna 2010 alkanut kausi on ollut tuulinen, ja hän on jakanut kirkon jäsenistöä ulostuloillaan. Tulokset puhuvat puolestaan: Askolan kaudella kirkosta on eronnut enemmän jäseniä kuin koskaan kirkon historiassa.

 

Erityisen vastenmielistä Irja Askolan toiminnassa on ollut politikointi. Hän on unohtanut täysin kirkon ydinsanoman. Agendakseen hän on ottanut äänekkään poliittisen vähemmistön mediaa mielistelevän sanoman. Hän pärjäisi huomattavasti paremmin vihervasemmistolaisena poliitikkona kuin jatkuvasti tunaroivana piispana. Otetaan kaksi esimerkkiä Askolan politikoinnista:

1. Askola on vaatinut, että kirkko tarjoaa majoitusta laittomasti maassa oleville kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille. Hallituksen tavoitteena on laittomasti maassa olevien poistaminen maasta mahdollisimman pian, joten tällaiset lakia uhmaavat ja viranomaisten työtä vaikeuttavat poliittiset linjaukset ovat kirkolta hyvin kyseenalaisia.

2. Askola on vaatinut, että Helsingin seurakunnat luovuttavat tilojaan muslimien käyttöön. Askolan mukaan kirkon tehtävänä on tukea muslimeja saamaan tiloja oman uskontonsa harjoittamiseen. Minulle on kyllä koulussa opetettu, että kirkon tehtävänä olisi jokin aivan muu.

 

Piispan tulisi toimia esimerkillisenä ja luotettavana uskonnollisena johtajana. Askola on kuitenkin tullut tunnetuksi kyseenalaisesta rahankäytöstään:

Askola on ajanut taksilla 200 metrin virkamatkoja ja järjestänyt tilaisuuksia, joissa on räikeä epäsuhta ostetun alkoholin ja vieraiden lukumäärän välillä. Seurakuntalaisten piikkiin hän kustantanut lukuisia illallisia virka-asunnossaan Punavuoressa, esimerkiksi kahden vieraan illallisella on mennyt kolme pulloa viiniä. Kahden ja kolmen henkilön tapaamisista on kertynyt yli 300 euron ravintolalaskuja.
 

Esimerkillisyyden sijaan Askolan kausi on ollut lähinnä epäonnistumisten taival. Kirkon helsinkiläisenä jäsenenä tiedän, että Askolaa ei juurikaan arvosteta kirkon sisällä. Askolan uran parhaaksi tiedotteeksi tulee jäämään ilmoitus hänen eläkkeelle jäämisestään. Seuraavalle piispalle jää tehtäväksi palauttaa kirkon jäsenten yhtenäisyys ja pelastaa kirkon maine. Askolaa me emme jää kaipaamaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (42 kommenttia)

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Eikö Jeesuskin ollut melko radikaali tyyppi aikanaan?

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Aikalaiskertomusten (tai sellaisiksi jälkeenpäin kirjattujen) perusteella Jeesusta voi pitää varhaisena risupartaradikaalina - viiniä, laulua ja vapaamielistä hengailua poikaporukoissa ja eri vähemmistöryhmien seurassa siis sekä yhteiskuntakriittistä kansalaisaktivismia.

Jarmo Halttu

Eikös Jeesus ollut Palestiinan suunnasta kotoisin ? Kirjoittaja on tyypillinen Persu. Hyökkää kaikkia lähimmäisen rakkaus käskyä kunnioittavia ihmisiä kohtaan. Persu olisi varmasti estämässä myös Jeesusta koska tämä politikoisi samasta aiheesta kuten aikanaan siinä sadussa. Vastenmielistä Persu propakandaa vain tämä kirjoitus

Käyttäjän ToniAhva kuva
Toni Ahva

Jeesuksen ja Askolan vertaaminen toisiinsa on aika irvokasta.

Jarmo Halttu

Toni

Te Persut olette niin kylmiä ja julmia ihmisiä että Jeesuksenkin te aivan varmasti käännyttäisitte maasta. Nykyään teillä ei ole enää mitään muuta sanottavaa kuin maahanmuutosta ja se linja vain näyttää pahenevan. Suomalaisilta vähäosaisilta otatte rahat ja äänet. Muuten he eivät kiinnosta pätkän vertaa kuten tämäkin ulostulo todistaa .

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Vertaaminen kuitenkin kohtuullista. Askola julistautunut papiksi ja Jeesus ehti julistauta ennen Muhamettia, muselmaanien kiusaksi, Jumalan pojaksi.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Ahva on tietävinään kaiken Askolasta. Mutta tietääkö hän mitään Jeesuksesta?

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Onhan siitä paljon satuja olemassa.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

"Erityisen vastenmielistä Irja Askolan toiminnassa on ollut politikointi."

Erityisen vastenmielistä Toni Ahvan toiminnassa on hurskastelu.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Kirkon sanoma pitäis kai olla jumalan sanan julistaminen, mutta nykyään kirkko on ollut lähinnä maahanmuuttajien äänitorvi.

Käyttäjän ollimax kuva
Olli Mäntyranta

Kannattaa varmaan tutkia kirkon toimintaa vähän useampia kanavia pitkin, jos olet tuota mieltä. Kirkko on puhunut paljon maahanmuuttajista, mutta kokonaisuuden kannalta tuo on naurettavaa liioittelua.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Hallitus on hölmö! Vastaanottokeskuksista väki kadulle, mitään niin idioottimaisempaa temppua ei ole.

Suomessa on totuttu, että ihmiset käyttäytyvät vaikeassa tilanteessa suomalaisella "reppanatyylillä", jossa alistutaan kohtaloonsa. Se nyt jos mikä on kulttuurien ymmärtämättömyyttä.

Miltä näin jälkikäteen Sipilän tempaus kodin tarjoamisesta turvapaikanhakijoille vaikuttaa, kun hallitus häätää turvapaikanhakijoita kadulle? Ihme että ei ole mikään kansainvälinen media tähän Sipilän takinkääntöön tarttunut.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Kun Suomi on ottanut huollettavakseen tänne tulleita henkilöitä, todennäköisesti tuen ja majoituksen lopettaminen on valtiosopimusten (esim ihmisoikeussopimus) vastainen. Eri asia on jos ei ole henkilöitä tänne otettu valtion huollettavaksi, vaan ovat muuten täällä laittomasti. Kun henkilö on karkoitettu maasta, ei huoltovelvollisuutta ole.

Tähän asiaan pitäisi saada tulkinta oikeuskanslerilta. Epäilen hallituksen toimivan laittomasti. Ei pidä ottaa väkeä tänne huollettavaksi ilman minkäänlaisia jatkosuunnitelmia.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Teologian maisteri Irja Askolan ongelmat juontavat juurensa siitä, että hänellä ei ollut piispoilta vaadittavaa opillista pätevyyttä virkaan nimitettäessä.

Askolan valinnalla sivuutettiin kaksi tohtorintutkinnon suorittanutta miestä ja yksi lisensiaatti tasa-arvoperiaatteiden vastaisesti.

Tässä nähdään, mitä seuraa, kun akateemisista kvalifikaatiokriteereistä joustetaan.

Kirjoitin aiheesta jo tuossa:

http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/36106-ki...

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva
Ahto Apajalahti

Piispa valitaan valitsijamiesvaalilla, jota eivät käsittääkseni sido mitkään muodolliset pätevyysvaatimukset. Ehdokkaaksi pääsemiseen on varmastikin jotain vaatimuksia, mutta selkeästikin Irja Askola täytti ne.

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

Piispaksi valittavan edellytetään olevan pappi. Piispaehdokkaan suorittamista tutkinnoista tai opillisesta pätevyydestä ei ole sen sijaan määräyksiä.

Akateemiset "kvalifikaatiokriteerit" ovat ennenkin osoittautuneet olevan Hankamäen ymmärryksen ulkopuolella.

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva
Ahto Apajalahti

Katsoinpa kirkon Osallistuva luterilaisuus -raportista. Kirkosta eronneiden absoluuttinen määrä oli kaudella 2012-2015 Helsingin hiippakunnassa 14 % pienempi kuin kaudella 2008-2011 (s. 34), vaikka alueen väkiluku kasvoi. Kirkkoon liittyneiden määrä oli vastaavasti 16,3 % suurempi (s. 38). Askola valittiin piispaksi 2010. Eiköhän tämä riitä kumoamaan väitteen Askolan aiheuttamasta joukkopaosta.

Kirkkoon kuuluminen on toki Helsingin hiippakunnassa vähäisintä, mutta on hieman kohtuutonta pistää Irja Askolan syyksi se, ettei hän ole pystynyt täällä kääntämään yleislänsimaista uskonnoista vieraantumisen trendiä.

Kun katsotaan valtakunnallisesti sitä, mitkä syyt vaikuttivat "melko paljon tai ratkaisevasti" kirkosta eroamiseen, yleisimpiä ovat "en ole uskonnollinen ihminen", "kirkolla ei ole minulle instituutiona mitään merkitystä" ja "en usko Jumalaan". Lisäksi "kirkko on liian suvaitsematon seksuaalivähemmistöjä kohtaan" oli mainittu syyksi huomattavasti useammin (28 %) kuin "kirkko on liian suvaitseva seksuaalivähemmistöjä kohtaan" (9 %) (s. 37).

Ei siis näytä siltä, että konservatiivien eroaminen kirkosta olisi kovin merkittävä ongelma kirkolle. Kyllä suurin ongelma on ihmisten kasvava uskonnottomuus.

Tekopyhää on syyttää Askolaa "politikoinnista" vain sen takia, että politikointi edustaa omasta mielestä väärää poliittista suuntaa. Jos Askola olisi politikoinut toisensuuntaisilla kannanotoilla, kirjoittaisit toki ylistyskirjoituksen.

Mielenkiinnolla panin merkille, että syntilistassa ei ole kirkon osallistuminen Pride-tapahtumaan Helsingissä. Ehkä perussuomalaisten nuori polvi ei enää näe tätä homokysymystä samanlaisena kulttuurisotien areenana? Edistystä?

(Kyselytietojen lähde: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Cont...)

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

On kummallista, että tällainen jumalaton ateisti kuin minä olen joutuu puolustamaan poliittisen ääriliikkeen hyökkäyksiltä piispaa.
Ahva ei lainkaan ymmärrä lainaamansa sivuston asiaa: "Luterilaisen ja ortodoksikirkon Helsingin piispat haluavat, että seurakunnat luovuttavat tilojaan muslimien käyttöön. Kirkkojaan he eivät kuitenkaan muslimeille suo."

On erikoista, että persujen eduskuntaryhmän avustaja vääristelee ja oikoo piispojen kannanottoja. Toinen kirkkokunta joka oli samaa mieltä kuin ev.lut. piispa oli ortodoksipiispa.
Paavin uskoisten Jumalan sijainen maan päällä on myös kehottanut ihmisiä auttamaan hädänalaisia. Mielestäni Soini ei ole, ainakaan vielä paaveja tuominnut. Sen sijaan hän antaa kiihkoilijoiden, jotka hänen omistamaan puolueeseen linnoittautuneet mellastaa mielin määrin. Toivottavasti meno jatkuu!
Kiitos Ahto Apajalahti hyvästä kirjoituksesta.

Käyttäjän ToniAhva kuva
Toni Ahva

Tiedät itsekin, että kausitilastojen käyttäminen ei toimi, jos piispa on valittu kesken tarkastelukauden. Käytät kausitilastoa 2008-11. Askola valittiin vuonna 2010.

Kun katsoo vuositilastoa, nähdään että vuosina 2010-11 kirkosta eronneita on huomattavasti enemmän kuin vuosina 2008-09.

Kuuden suurimman eroamisperusteen joukosta löytyy seuraavat neljä: "Kirkolla ei ole instituutiona minulle mitään merkitystä", "En halua maksaa kirkollisveroa", "Olin eri mieltä jostain kirkon päätöksestä tai kannanotosta" ja "Petyin ev. lut. seurakunnan toimintaan". Näiden joukossa on arvokonservatiiveja vaikka kuinka paljon.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Epäilemättä joukosta arvokonservatiiveja löytyy, mutta tuo tilasto ei silti kerro mitään yksittäisten henkilöiden omista motiiveista. Syyt "Kirkolla ei ole instituutiona minulle mitään merkitystä" tai "Petyin ev. lut. seurakunnan toimintaan" voivat kattaa joitain muitakin taustatekijöitä kuin piispa Askolan julkisen esiintymisen.

Ei sillä, ettenkö ateistinakin voisi olla samaa mieltä siitä, etteivätkö hänen suorastaan poliittisiksi yltävät kannanottonsa olisivat sotineet monen kristityn arvomaailmaa vastaan nöyristelemällä monikulturismin suuntaan ja ennen kaikkea omalla kustannuksella.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Ehkä on syytä puntaroida kahden esikuvan, Halonen ja Askola, vaikutusta virkakiertoon huomattavien virkojen osalta Suomen historiassa. Muuttuuko lasikatto panssarilasikatoksi tulevaisuudessa seuraaville loistaville naisehdokkaille, ei liene vaikea arvata? Kaksoiskansalaisuus ja puolustusvoimien rekrytointi, varmasti panssarilasia ( suosittelen katsomaan Tuxnet-matoa käsittelevää dokumenttia, eilen uusinta) Et jää kiinni valinnan suhteen, ei kerrota oikeaa syytä. Valitsetko vähän yli 20sen naimisissa olevan naisen sijaan miehen vaikkapa projektijohtajaksi johonkin hankkeeseen. Ei vaikeuksia valita sopivampi, riskianalyysi!

Näin se vain menee tosimaailmassa, ne ketkä päättää, ei notku netissä höpöttämässä tasa-arvosta.

ps Minä sentään diggasin Tuppuraista, Lepomäkeä ja Karia johtoon. Yhä diggaan Berneriä ... Kari on listalla tosin ketunhäntä kainalossa.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Aika erikoisesti redusoit yhteen ihmiseen laajan tilaston. Että yksi muuttuja jne. Todella kyseenalaista tieteentekoa. Vaikuttaakin että "arvokonservatiiviuden" (sana jonka aatehistoriaa ja sisältöä harva "arvokonservatiivi" tuntuu nykyään edes ymmärtävän) poliittinen puolustaminen on tässä ollut vahvempana teemana.

Ei se mitään. Saahan sitä mielipidekirjoitella. Turha vain luulla että kyseessä olisi jokin asian perustelu. (Jakomäärätkin kertovat että tässä enemmän keräillään kannattajaporukkaa ; Lähdeviitteiden määrän, argumentaation pysyvyyden ja jakomäärien suhteet kiinnostavat itseäni aina kun arvioin onko jokin blogeaminen propagandamielellä tehty.)

On hyvä huomata että kirkon kriisistä iso osa tulee siitä että uskovaiset sotketaan uskontoinstituutioon. Eli ei-ev.lutilaisten puuhastelutkin liitetään kirkkoinstituutioon. Minuahan tämä ei tietenkään haittaa. Tapelkaa keskenänne niin ehkä minä saan rauhan. (Mutta minulle nyt maahanmuuttokritiikkikeskustelukin oli osittain sitä että "hyvä, hakkaavatpa nyt vaihteeksi jotakutaa muuta kuin minua"... Näin ei ajattele moraalinen toimija. Mutta inhimillistä se kuitenkin lienee.)

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo

Mitö muuta porttokirkolta voi odottaa kuin huonoja piispoja? Askola ja Mäkinen edustavat täysin porttokirkon linjaa.

Käyttäjän HannaAine kuva
Hanna Aine

Tää on niin asiaa. Itekkin mietin vähän aikaa sitten, että mitkä ois mahdollisuudet erottaa kyseinen piispa. Googlasin ja sain selville, että tyyppi on jäämässä eläkkeelle. Onneksi! Sen toiminta on niin tekopyhää. Puhuu siitä, kuinka meidän pitäisi oppia keskustelemaan toisia kunnioittavasti, muttei yhtään kunnioita konservatiivien näkemystä. Jos on tuollaisessa asemassa, niin ei pitäisi tahallisesti provosoida kirkon jäseniä. Kyseiselle naiselle Seta tai Spr olisi varmasti ollut kirkkoa sopivampi työnantaja.

Käyttäjän ollimax kuva
Olli Mäntyranta

"...muttei yhtään kunnioita konservatiivien näkemystä"
Mitä se konservatiivien näkemysten kunnioittaminen tarkoittaisi käytännössä? Mitä Askolan olisi pitänyt sanoa tai jättää sanomatta, että hän mielestäsi olisi kunnoittanut konservatiivien näkemystä?

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Aine saa ehdot ainekirjoituksestaan. Piispa ei ole tyyppi. Miksi et huomaa, että tuollaisilla määreillä sinä nolaat vain itsesi? Mitä toisten kunnioitusta sinun kirjoituksesi edustaa?

Minkälaista konservatiivista kirjoitusta on halvennettu piispa Askolan toiminnassa?
Kelpaako sinulle jos alkaisi nälvimään mustaihoisia, ulkomaalaisia, lappalaisia vai ketä tässä nyt pitää vihata, että se tyydyttää lehkamoiden, ahvojen ja aineiden vaikutuksen alaisena olevat aktivistit.

Mainittakoon, että Seta on laillinen järjestö ja Suomen Punainen Risti on eduskunnassa hyväksyttyjen lakien ja asetusten nojalla toimiva laillinen järjestö. Aivan kuten Perussuomalaiset rp. niminen puoluekin.

En kyllä ole minkään mainitsemieni yhteisöjen jäsen.
https://www.redcross.fi/node/7433

Käyttäjän RaunoKujala kuva
Rauno Kujala

Kirjoitat asiaa. Niinkuin täällä jo kirjoitettiinkin kirkko ja Askola sen mukana ovat täysin halunneet unohtaa kirkon opin. Puhutaan ekumeniasta ja muusta huuhaasta, politikoidaan yms. Ei siis mikään ihmekään, että seurakuntalaiset katsoo silmät selällään menoa ja polkevat jalkaa eli eroavat kirkosta. Kun kirkko palaa alkuperäiseen tehtäväänsä ja jättää maallistuneet asiat maalliselle hallinnolle, noudattaa raamatun oppeja ja lopettaa poliittiset mielipiteensä, itse kirkko voi ehkä pelastua. Pitää muistaa ettei uskovat tarvitse kirkkoa, mutta kirkko tarvitsee uskovansa.

Käyttäjän MikaelVonHellstrm kuva
Mikael Von Hellström

"esimerkiksi kahden vieraan illallisella on mennyt kolme pulloa viiniä."

Eli jos kirkonmiehet (tässä naiset) käyttää 1-1,5 pulloa viiniä illan aikana per naama niin se on iso määrä? *REPS*

Voi kuule...

Käyttäjän Apoleon kuva
Aapo Puskala

Liioittelet hiukan. Jos ostetaan 3 plo viiniä kahdelle vieraalle (+emännälle), se on 1 pullo per hlö. Mutta avattua pulloa on paha palauttaa tai käyttää myöhemmin, joten kulutukseksi riittää 2 plo/3 hlö, ja eninteään 3 plo/3 hlö.

Suunnilleen siis 3 lasia viiniä/hlö illallisen aikana.

Järkyttävää juopottelua kertakaikkiaan. Eikö tämä irstailu koskaan lopu?!

Käyttäjän joukomarkula1 kuva
Jouko Markula

Noh, kirkolla on poliittinen edustus, eli se hyväksyy Suomen hallituksen( Suomen kansan) hallituspuolueena kristilliset eivät ole tällä hetkellä, eli mitä suurimmalla syyllä, kirkon pitäisi totella Suomen kansan (hallituksen) mallia, eli laittomasti maassa olevat pois, eikä suojella niitä

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Piispa Askolan ansioksi voidaan laskea pyhien tekojensa kautta lisääntynyt joustavuus julkisen sektorin työpaikoilla. Virka-aikana harjoitettua alkoholinkäyttöä suvaitaan entistä enemmän, eikä siitä koidu seuraamuksia. Siitä kiittävät erityisesti ne viranhaltijat, joilla aamu ei lähde käyntiin ilman pientä napanderia.

Käyttäjän HeinonenJussi kuva
Heinonen Jussi

Toni Ahvan kirjoitus mielestäni asiallinen. Toni on kristityn nykäinen henkilö, vaikka asuukin Etelä-Suomessa. Paljon on taas täällä homoja kommentoimassa niin kuin nykyajan muotiin kuuluu. Monikaan heistä ei varmaan ole elävä kristitty, mutta kirjoittavat kuitenkin reippaasti mielipiteitään. Lähimmäisen rakkaus on vaikea laji, jota ei kirjoittamalla välttämättä opikaan. Harjoittelua kannattaa kuitenkin jatkaa ja lukea siinä sivussa Raamatun pyhiä kirjoituksia. Homot tietysti lukevat Raamattua valikoiden jättäen parhaat palat siitä nauttimatta. Mutta enhän minä tästäkään varma tietysti ole. Vihaiseksi he kuitenkin näyttävät siitä lukemisesta tulevan, jos sitä ensinkään vakavasti harrastavat.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

" Askola on vaatinut, että kirkko tarjoaa majoitusta laittomasti maassa oleville kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille"
....................

Matt: 25

Viimeinen tuomio

31 "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. 32 Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. 33 Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. 34 Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. 35 Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. 36 Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'
37 "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? 38 Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? 39 Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' 40 Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'
41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. 42 Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. 43 Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.'
44 "Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?' 45 Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'
46 "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Hyvä! Tuossapa pohdittavaa tekopyhille fariseuksille Toni Ahvalle, Arto Lehkamolle ja heidän hengenheimolaisilleen. Minä en ole mikään ketään tuomitsemaan, mutta jotenkin arvaan, kumpaan joukkoon he tulevat viimeisellä tuomiolla kuulumaan!

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

"Arto Lehkamo
5.2.2017 16:17
Mitö muuta porttokirkolta voi odottaa kuin huonoja piispoja? Askola ja Mäkinen edustavat täysin porttokirkon linjaa."
Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa kristillisdemokraattien ehdokkaana Uudenmaan vaalipirissä ollut Lehkamo on täysin tolkuttomia kirjoittava poliitikko. Ei ihme, että äänisaalis oli 146 ääntä. Siunattu tulos, käsittääkseni.

Miten Sari Essayah suhtautuu puolueaktivistinsa kirjoitukseen? Aivan samaa voi kysyä, että miten on mahdollista eräänlainen vihankylvö persujen eduskuntaryhmässä työskentelevän virkailijan piispa Askolaa vastaan?

Tietysti Timo Soinilla on puolueen omistajana oikeus toimia kuten parhaaksi katsoo. Mutta meillä sivustakatsojilla on myös oikeus arvostella niin Ahvan kirjoituksia kuin myös Soinin toimettomuutta. Soini ulkoministerinä ehtii kyllä rukoilemaan Trumpin seurakunnassa, mutta oman "seurakuntansa" jäsenet voivat mellastaa kuin siat vatukossa. Jos tällaista vanhaa ilmaisua käyttää.

On tuossa mellakoinnissa tietysti myös hyvät puolensa. Aina kun ahvat ja lehkamot tuovat omaa ilosanomaansa toisten luettavaksi, niin persujen kannatus laskee ja sama pätee myös ns. kristillisille. Ilolla seuraamme tuota sananjulistusta. Kirottujen piispojen mielipiteitä mielensä pahoittajille tästä linkistä
http://yle.fi/uutiset/3-9195280

Käyttäjän SuloAho kuva
Sulo Aho

RAAMATTU ON KIRKON KIVIJALKA,PAPIT OVAT JUMALAN TYÖNTEKIJÖIÄ,VÄLTTÄJIÄ IHMISEN JA JUMALAN VÄLILLÄ.PAPIN VALAN TEHNEENÄ NIIDEN TULEE TUODA ESIIN PUHDASTA RAAMATUN SANOMAA SELLAISENA KUIN SE RAAMATUSSA ON.KUN OLEN SEURANNUT JOIDENKIN PAPPIEN TOIMINTAA,TUNTUU SILTÄ ETTÄ ON PAPPEJA ,JOTKA OVAT N.S. LEIPÄPAPPEJA,ELI SANOMA MITÄ HEIDÄN TULISI JULISTAA ,ON TOISARVOISTA.USKON ETTÄ KIRKKO JAKAANTUU TULEVAISUUDESSA,NÄIDEN PAPPIEN TAKIA.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Tuon kirjoittaja on suloisesti sekaisin. Kun katsoo teoksen kirjoitusaikaa, niin siitä voi päätellä, että päästö on syntynyt unettoman yön jälkeen . Huutamalla kirjoittaminen on myös aivan tarpeetonta. Ateistina en pidä tuon tyylistä sananjulistusta mitenkään kirkon kannatusta lisäävänä. Tuolla pelillä mitä ketjun aloittaja sekä eräs kristillisdemokraatti aktivisti joita Sulo Aho nyt komppaa potkii väkeä kirkosta pois. Tämä seikka ei minua sinänsä huolestuta, hoitakoon kirkko laumansa kuten parhaaksi katsoo.
ps. tuon valan virallinen nimi on pappisvala.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Onkohan Helsingissä käynyt käsky "ylhäältä" kun kotimaiset kodittomat käännytetään pakkasella kirkkojen ovilta pois mutta muunmaalaiset pääsevät sisälle?

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Oletko vetänyt tuon väitteesi ihan omasta hihasta? Kaikkea sitä keksitään.

Käyttäjän HelkaHirvonen kuva
Helka Hirvonen

Pätiskö tässä sanonta:" Sellainen paimen, kuin lampaatkin."
Seurakuntalaisten ja koko kansakunnan pitäisi rukoilla että Jumala antaa meille oikeanlaiset päättäjät, kirkolliset ja maalliset.
Piispakin on vain ihminen.
Paavali kehoittaa toimimaan "sen uskon määrän mukaan kun on annettu", joillekkin on annettu enemmän ja myös tullaan vaatimaan enemmän.
Olen erittäin pahoillani että kirkko, instituutiona ja toimijana, on menettänyt uskottavuutensa sekä kadottanut tehtävä näkynsä.
Jumala ja Jumalan Sana on hylätty, ylimpänä auktoriteettinä. Siihen se Jumalan johdatus sitten loppuu ja työnäky katoaa.
Raamatussa on kerrottu näin käyvän. Jokaisen velvollisuus on valvoa rukoillen.
Tuomiovaltaa meille ei ole annettu vaikka se niin mieluista olisikkin.
Raamatussa on myöskin ohjeet "seurakunnan vanhimman" kelvollisuudesta tehtävään. Sopisi sitäkin noudattaa, niin pappien, piispojen kuin muidenkin seurakuntien valinnoissa.
Rukoillen eteenpäin, Jumalan Sanassa kiinni riippuen.

John Dow

Piipa Irja Askola on syytteessä Helsingin tuomiokapitulissa osallistumisestaan samaa sukupuolta olevan parin vihkiseremoniaan Kallion Kirkossa heinäkuussa 2017.

Kuitenkin Askola tuomiokapitulin puheenjohtajana Askola tuomitsi Kai Sadinmaan samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä vakavaan moitteeseen.

Minusta Askola oli esteellinen toimimaan Kai Sadinmaan tapauksessa.

Toiseksi piispainkokous vuodelta 2016 päätti että avioliitto kuuluu vain miehen ja naisen välille. Piispa Irja Askola oli siis itse mukana päättämässä asiasta vaan piispainkokouksen päätös ei siis koske piispa Irja Askolaa?

Hyvä paimen toimii niinkuin itse saarnaa.

Kommentti Piispa Kallialta:

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/piispa-kaa...

"Piispa Kaarlo Kalliala: Samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen vastoin kirkolliskokouksen päätöstä olisi uhmakasta"

Olisiko toiminta uhmakasta itse piispalle?

Toimituksen poiminnat